Maria Ylipää

Maria Ylipää

Biography

Maria Mikaela Markuntytär Ylipää (s. 8. elokuuta 1981 Ylöjärvi) on suomalainen laulaja ja näyttelijä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti nimiroolistaan musikaalissa Kristina från Duvemåla (Helsinki 2012, Göteborg 2014, Tukholma 2015) sekä naispääosistaan elokuvissa Keisarikunta (2004) ja Pietà (2007). Ylipää valmistui ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2000 ja näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2005. Maria Ylipää on esiintynyt televisiosarjoissa Rikospoliisi Maria Kallio (2003),Tappajan näköinen mies (2011) ja Luottomies (2016) sekä musikaaleissa Helsingin kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Svenska Teaternissa ja Tukholman Cirkuksessa. Hän voitti parhaan naisnäyttelijän Kultaisen Venlan 2017 pääroolistaan rikossarjassa Aallonmurtaja. Ylipää on laulanut muun muassa Jukka Leppilammen, Jiri Kurosen ja Jarmo Savolaisen albumeilla sekä vuonna 2011 Dallapén albumilla Soittajan sussu. Keväällä 2009 hän oli mukana musiikkiteatteri UIT:n esityksissä. Hän on ulkaissut yhteislevyn Emma Salokosken kanssa vuonna 2010 ja soololevyn Onerva vuonna 2013, joka koostuu Anna-Mari Kähärän sävellyksistä L. Onervan runoihin. Keväällä 2017 Ylipää perusti oman yhtyeensä Maria Ylipää ja Ystävät ja on tehnyt sen nimissä keikkoja. Vuonna 2007 Ylipää valittiin ensimmäiseksi Kirkon ulkomaanavun Toivon lähettilääksi yhdessä muusikko Juha Tapion kanssa. Vuonna 2017 Ylipää palkittiin Kultainen Venla -palkinnolla parhaana naisnäyttelijänä sarjassa Aallonmurtaja. Hän on konsertoinut Waltteri Torikan ja Alexander Lycken kanssa. Ylipää palkittiin vuonna 2019 Kordelinin säätiön 30 000 euron kulttuuripalkinnolla.

Known For: Acting

Birthday: 1981-08-08

Place of Birth: Ylöjärvi, Finland

Also Known As: