Joonas Saartamo

Joonas Saartamo

Biography

Joonas Alarik Saartamo (s. 6. toukokuuta 1980 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja muusikko. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Menolippu Mombasaan, Tyttö sinä olet tähti, Kulman pojat ja Juoppohullun päiväkirja sekä televisiosarjoista Tuliportaat, Pelkovaara ja Suojelijat. Saartamo valmistui Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2000. Lukioaikanaan hän vietti vuoden vaihto-oppilaana Pittsburghissa, Yhdysvalloissa. Teatteritaiteen maisteriksi Saartamo valmistui vuonna 2012. Hänen sisarensa Venla Saartamo ja äitinsä Eija Ahvo työskentelevät niin ikään näyttelijöinä. Saartamo sai vuoden 2011 parhaan miesnäyttelijän Jussi-patsaan. Vuonna 2016 Saartamo esitti Onnia Tommi Kinnusen teokseen Neljäntienristeys perustuvassa saman nimisessä näytelmässä Turun kaupunginteatterissa. Saartamo on tunnettu myös hip hop -artistina. Nykyisin 3rd Rail Musicin artisteihin lukeutuva räppäri käyttää taiteilijanimeä Jonde. Aiemmin hänet tunnettiin nimellä Alarik. Alarikinä Saartamo kuului 2000-luvun alussa vaikuttaneeseen Runosielut-yhtyeeseen. Saartamo näyttelee Will Smithin esittämän hengen ääniroolia Disneyn vuoden 2019 Aladdinin remake live-action elokuvan suomenkielisessä dubbauksessa.

Known For: Acting

Birthday: 1980-05-06

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As: